Irti kahlitsevasta epäonnistumisen pelosta

Olen viettänyt suurimman osan elämästäni peläten epäonnistumista. Se on pelottanut niin hirmuisesti, että se on estänyt minua pyrkimästä kohti omia unelmia. Kun epäonnistumista pelkää, alkaa herkästi välttelemään tilanteita, joissa on pienikin mahdollisuus mokata. Tällöin tulee ikään kuin huomaamatta eläneeksi elämää jatkuvalla mukavuusalueella, jossa ei tarvitse kohdata vaikeita tunteita tai sietää epävarmuutta. Mukavuusalueella ihminen kokee pitelevänsä lankoja visusti omissa käsissään. Mukavuusalueella omataan tietoa, ymmärrystä ja osaamista, jolloin kaikenlainen tekeminen on helppoa ja mutkatonta. Me ihmiset tarvitsemme mukavuusaluetta elämäämme säännöllisesti, siinä ei itsessään ole mitään väärää. Mutta mikäli olemme mukavuusalueella jatkuvasti, emme opi emmekä kehity. Ja tämä taas herkästi on suurin syy sille, että omat unelmat tuntuvat kovin kaukaisilta ja saavuttamattomilta.

Jos tunnistat itsessäsi piirteitä siitä, että sinun on vaikea epäonnistua ja että tämä pelko jollakin tavalla kahlitsee sinua, et ole tuntemustesi kanssa yksin. Epäonnistumisen pelko voi juontaa juurensa monenlaisista syistä. Siihen kietoutuu vaikeutta sietää ja käsitellä negatiivisia tunteita (kuten ahdistusta, häpeää ja surua) ja lisäksi se on vahvasti kytköksissä itsetuntoon ja minäkuvaan. Myös yhteiskunta ja sosiaalinen media korostavat ja nostavat esiin onnistujatarinoita. On paljon helpompaa tehdä somepostaus suuresta onnistumisen hetkestä kuin kymmenistä epäonnistumisista ennen sitä. Sen vuoksi epäonnistumisen pelosta irti pyristeleminen ei ole aivan niin yksinkertaista, että hoetaan peilin edessä mantraa ja sen jälkeen mikään ei enää pelota.

Puhun varmasti lähes kyllästymiseen saakka niin valmennuksissani kuin Instagramin puolella (@mielipuuhissa) tunnetaitojen merkityksestä hyvinvoinnissa. Mutta tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että niillä todella on aivan valtava vaikutus kovin monenlaisiin hyvinvoinnin haasteisiin. Siksipä ensimmäinen askel kahlitsevasta epäonnistumisen pelosta irrottautumiseen onkin opetella tulemaan sinuiksi ahdistuksen, surun, häpeän ja pelon tunteiden kanssa. Ei mikään helppo juttu ja vaatii rutkasti aikaa, lempeyttä, kärsivällisyyttä ja toistoja. Mutta ilman näiden tunteiden parempaa käsittelemistä ei epäonnistumisen pelon taklaaminenkaan onnistu.

Toinen askel on siinä oivalluksessa, että epäonnistuminen ei tee sinusta epäonnistujaa. Se ei siis ole millään tavalla kytköksissä siihen, miten taitava, lahjakas, hyväksyttävä, arvokas tai pätevä ihminen olet. Epäonnistuminen ei siis määritä sinua ihmisenä. Se ei liity oikeastaan mitenkään muutoin sinuun kuin siten, että mokaaminen on normaalia, luonnollista ja sen vuoksi osa ihmisyyttä. Jokainen meistä epäonnistuu joskus.

Epäonnistumiseen liittyy valtavasti negatiivisia mielikuvia. Sen ajatellaan usein olevan jotenkin noloa ja sellaista, josta täytyy visusti vaieta. Epäonnistumisista ei puhuta ystävien kesken tai työpaikan kahvihuoneissa. Mutta niistä voidaan kyllä osoitetaan tarvittaessa syyttävällä sormella. Kolmas askel liittyykin yleiseen mokakulttuurin muutokseen, jossa jokaisella meistä on vastuu. Moka on lahja. Mokaamalla me voimme oppia. Mokaaminen kuuluu osaksi onnistumisen ja kasvun prosessia. Usein vasta mokaamalla oikein isosti ja kunnolla, voimme saavuttaa suuria asioita.

Kaikenlaisista epäonnistumisista tulisi puhua nykyistä avoimemmin ja kannustavammin, ei häpeillen ja syytellen. Kun jokainen meistä uskaltaisi tuoda rohkeammin esiin niin pieniä kuin isoja epäonnistumisia, vähenee myös pelko epäonnistua kuin itsestään. Oma pelkoni epäonnistua on vähentynyt roimasti edellä mainituilla askelilla. Olen myös alkanut jakaa jatkuvasti enemmän epäonnistumisen kokemuksia läheisten ja ystävieni kanssa. Nämä keskustelut ovat olleet oivalluttavia ja opettaneet, ettei epäonnistumisessa oikeastaan ole yhtään mitään sellaista, mitä tarvitsisi hävetä.

Kun pääsin irti epäonnistumisen pelon kahleista, uskalsin 11 vuoden odottelun jälkeen ryhtyä yrittäjäksi. Edelleen on jaksoja, jolloin pelko epäonnistua voimistuu niin, että tekee mieli heittää hanskat tiskiin. Sen sijaan, että oikeasti heittäisin hanskat tiskiin, annan tunteiden tulla ja juttelen niistä jonkun kanssa, hengittelen ja nukun yön yli. Usein seuraava päivä on jo helpompi. Epäonnistuminen saa jännittää ja pelottaa, mutta mikäli se estää sinua pyrkimästä kohti omia unelmia, sitä vastaan kannattaa ehdottomasti taistella. Juju on siinä, että ei luovuta, vaikka välillä pelottaisi, jännittäisi ja ahdistaisikin.

Miten sinä suhtaudut epäonnistumisiin?

Sitten kun olen laiha

Miten usein olet ajatellut tekeväsi elämässäsi jotakin tai pyrkiväsi kohti omia unelmia ”sitten kun”? Sitten kun lapset ovat isoja. Sitten kun työstressi helpottaa. Sitten kun olen laiha. Sitten kun olen rohkeampi. Sitten kun olen itsevarmempi. Sitten kun on enemmän aikaa.

Olet varmasti kuullut sanonnan, että jokaiselle meistä on annettu tähän elämään samanlainen määrä tunteja vuorokauteen. Oma oivallukseni vuosien varrella on ollut se, että vain minulla on valta määritellä se, mihin minä ne tunnit käytän eli miten valitsen priorisoida aikaani, energiaani ja voimavarojani. Toki tässä täytyy muistaa, että toisille meistä lähtökohdat pyrkiä toteuttamaan omia elämän pieniä ja suuria unelmia ovat paremmat kuin toisilla. Joskus niiden unelmien toteuttaminen vaatisi esimerkiksi enemmän rahaa, mikä asettaa meidät ihmiset lähtökohtaisesti jo vallan eriarvoiseen asemaan.

Mutta hyvin usein ne omat ”sitten kun” ajatukset eivät ole sellaisia, jotka vaatisivat toteutuakseen hirveästi rahaa tai muita resursseja. Sillä hyvin usein kyse on siitä, mitä sinä ajattelet itsestäsi, omista kyvyistäsi ja miten paljon ylipäätään uskot ja luotat omaan tekemiseesi. Toisekseen hyvin usein kyse on myös oman matkani oivalluksesta eli siitä, miten rohkenemme priorisoida ja käyttää sitä aikaa, mikä meille on annettu.

Joskus olen nimittäin jutellut ihmisten kanssa, joilla se oma ”sitten kun” on venähtänyt vuodeksi. Sitten kahdeksi. Ja lopulta kymmeneksi. Miten paljon elämää ja mahdollisuuksia luisuukaan käsiemme ulottuvilta, kun me yksinkertaisesti vain odottelemme sitä oikeaa, täydellistä ajankohtaa tai mielentilaa asioiden toteuttamiselle?!

Mikä meidät sitten ajaa odottamaan ja estää tarttumasta toimeen? Pelko. Epävarmuus. Luottamuksen puute itseemme. Jännittäminen. Monenlaiset hankalat ja vaikeat tunteet, joiden käsitteleminen ja otteesta irti pääseminen ei todellakaan ole helppoa. Kirjoitin aiemmin tänne blogiin pienen selviytymisoppaan jännittäjälle, josta kannattaa käydä poimimassa vinkkejä siihen, miten uskallat pyrkiä kohti omia unelmia jännityksen ja pelon tunteista huolimatta.

Hyvin usein on kuitenkin niin, että me todella jäämme odottelemaan useiksi vuosiksi sitä parempaa aikaa ja mielentilaa toteuttaa jopa hyvin pieniä, arkisia ja yksinkertaisia asioita, kuten hihattoman kesämekon pukemista juhliin. Tai uuden alan opiskelua. Tai rohkeutta vaativan harrastuksen aloittamista. Me odottamaan vuosia sitä parempaa, laihempaa tai kiinteämpää kehoa. Me odotamme pelon, epävarmuuden ja jännityksen tunteiden muuttumista rohkeudeksi ja itsevarmuudeksi.

Mutta vasta ryhtymällä tekemään tekoja saatat alkaa tuntea oloasi varmemmaksi ja rohkeammaksi. Vasta tekemisen kautta mielentilasi muuttuu valmiimmaksi. Walt Disney on mielestäni kiteyttänyt kaiken edellä mainitun yhteen lauseeseen hyvin kuvaavasti: ”All our dreams can come true, if we have the courage to pursue them.” Ota ensimmäinen askel jo tänään. Vaikka olisit kesken. Vaikka olisit epävarma. Vaikka et kokisi olevasi rohkea. Sillä nämä vaikeat tunteet todella alkavat helpottaa, kun vain uskallat aloittaa!

Mikäli aihe resonoi sinussa, tee tämä harjoitus. Listaa itsellesi ylös, minkä kaiken tekemistä olet lykännyt ja ajatellut, että teet sen ”sitten kun”. Pohdi myös, miten iso osa näistä asioista liittyy tavoitteeseen ”sitten kun olen laiha”. Kirjaa näiden asioiden ympärille tunteita, mitä ne sinussa herättävät. Valitse listalta yksi asia, tekeminen tai unelma, jota kohti harjoittelet kulkemaan jo tänään. Mieti, mikä olisi pienin mahdollinen askel, jonka voisit tehdä tämän asian toteutumiseksi nyt heti. Jos olet esimerkiksi lykännyt hihattoman kesämekon käyttöä vuosia ja ajatellut, että voit käyttää sitä sitten kun olet laihempi, ensimmäinen askeleesi voisi olla ottaa kesämekko aluksi roikkumaan johonkin näkyvälle paikalle kodissasi joksikin aikaa. Toinen askel voisi olla sovittaa joku päivä mekkoa päälle. Kolmas askel olisi käyttää mekkoa esimerkiksi etätyöpäivän ajan tai oleilla se yllä kotona työpäivän jälkeen. Seuraavaksi voit kokeilla oleilla mekko yllä omalla pihalla ja sen jälkeen kyläillä esimerkiksi tutun ja turvallisen ihmisen luona.

Sitten kun” -ajatteluun liittyy vaikeiden tunteiden lisäksi hyvin usein myös jonkinlaista katastrofiajattelua. Pelätään, että jotakin pahaa tapahtuu tai murehditaan aivan liikaa muiden ihmisten ajatuksia, mielipiteitä ja kommentteja. Pilkkomalla itsellesi vaikealta tuntuvan asian pienmpiin osiin, mahdollistat itsellesi onnistumisen kokemuksia, kasvatat itseluottamusta ja itsevarmuutta ja saat ymmärrystä siitä, että mitään pahaa ei tapahtunutkaan. Muistathan: pienet askelet mahdollistavat isoja onnistumisia! <3

Millainen on sinun suhteesi ruokaan?

Tänään kirjoitan teille aivan mahdottoman tärkeästä aiheesta, joka on kokonaisvaltaisesti hyvinvointiisi vaikuttava tekijä: sinun suhteesi ruokaan. Nimittäin se, millaiseksi ruokasuhteesi on vuosien saatossa muodostunut vaikuttaa syötyjen aterioiden lisäksi muun muassa siihen, miten ja millä tavoin liikutat tai ylipäätään kohtelet omaa kehoasi. Emme siis tarkastele vain suhdetta ruokaan, sillä tämän suhteen vaikutukset ulottuvat laajasti hyvinvointiisi, minkä vuoksi siitä kannattaa ihan tosissaan kiinnostua!

Jos et ole täysin varma siitä, millainen ruokasuhteesi tällä hetkellä on, voit tehdä seuraavan harjoituksen: ota itsellesi rauhallinen tila ja sulje hetkeksi silmäsi. Kuvittele mielessäsi erilaisia ruokia: sellaisia, joita syöt säännöllisesti arjessa sekä sellaisia, jotka kuuluvat ennemmin juhliin ja herkkuhetkiin. Tarkastele, millaisia ajatuksia tai tunteita erilaisten ruokien ja herkkujen ajatteleminen sinussa herättää? Halutessasi listaa näitä ajatuksia ja tunteita ylös. Mikäli huomaat, että harjoituksen tekeminen aiheutti sinussa enemmän negatiivisia ajatuksia ja tunteita kuin positiivisia, voi suhteesi ruokaan kaivata lempeää tarkastelua.

Tee seuraavaksi pieni ajatusleikki ja mieti, kuinka paljon sinulta vapautuisi energiaa, jos sinun ei tarvitsisi jatkuvasti murehtia sitä, paljonko energiaa, proteiinia, hiilihydraatteja, rasvaa tai makroja ruokasi sisältää tai onko annoksesi terveellinen, epäterveellinen, lihottava tai laihduttava? Jos tunnistat jatkuvasti analysoivasi sitä, mitä ja kuinka paljon syöt sekä miten syöty ruoka vaikuttaa kehoosi tai painoosi, on sinun todennäköisesti hyvin vaikeaa yhdistää ruokaan tai ruokailutilanteisiin iloa, rentoutta ja nautintoa.

Ruoan ja syömisen jatkuva analysointi stressaa, ahdistaa ja aikaansaa usein kompensaatiokäyttäytymistä, eli ”ylimääräisten” ruokien tai herkkujen syönnin kompensoimista syömättömyydellä ja/tai ylimääräisellä liikunnan harrastamisella. Tällöin ruoasta on muodostunut ravinnon sijaan väline, jolla koetaan olevan suora yhteys oman kehon kokoon ja ulkonäköön. Herkästi olemme tällöin kierteessä, jossa ruoan ja syömisen suhteen ”ruodussa” pysyminen kertoo meille onnistumisesta tai epäonnistumisesta määrittäen siten ihmisarvoamme ja itsetuntoamme.

Oma ruokasuhteeni oli joskus tällainen. Se vääristyi niin pahasti, että lopulta sairastuin syömishäiriöön. Vei vuosia ennen kuin pystyin suhtautumaan ruokaan neutraalisti ja jälleen useita vuosia lisää ennen kuin kykenin aidosti nauttimaan ahdistumatta esimerkiksi herkuttelusta. Viimeiset kuusi vuotta olen kuitenkin ollut pisteessä, jossa voin syödä kaikenlaisia ruokia ja herkkuja puhtaasti siksi, että haluan ja ennen kaikkea siksi, että ruoka on hyvää. Valehtelematta nämä ovatkin olleet parhaita ruoan parissa vietettyjä vuosia koskaan!

Joskus haastavan ruokasuhteen käsittelemiseen tarvitaan psykologin, psykoterapeutin ja/tai ravitsemusterapeutin apua etenkin, jos tilanne on jatkunut pitkään vaikeana ja omaa toimintaa värittää kovin vääristyneet ajatukset, uskomukset ja käsitykset ruoasta. Jonkin verran asian suhteen on kuitenkin tehtävissä myös omatoimisesti. Omalla matkalla isoimmat työstämisen aiheet olivat

  • luopua ruokaan liittyvistä säännöistä sekä hyvä-paha, lihottava-laihduttava ja terveellinen-epäterveellinen jaottelusta kokonaan
  • opetella syömään silloin, kun on nälkä ja syödä rauhassa niin kauan, että olo tuntuu kylläiseltä
  • opetella kuuntelemaan ja kunnioittamaan kehon tarpeita sekä syötyjen ruoka-aineiden että ruoan määrän suhteen – nämä kun tuppaavat vaihtelemaan eri päivinä riippuen mm. aktiivisuudesta, vireystilasta ja hormonitoiminnasta.

Jokaisessa yllä mainitussa askeleessa korostuu uskallus ryhtyä toimeen, luottamus omaan kehoon (tällä tarkoitan esimerkiksi luottamusta siihen, ettei yksittäiset ateriat tai herkutteluhetket muuta kehosi ulkomuotoa suuntaan tai toiseen) ja kyky sietää ja käsitellä ahdistuksen tunnetta.

Tärkeää! Mikäli olet syönyt tarpeisiisi nähden liian vähän pidempiä aikoja, ei nälän tunteen mukaan syöminen välttämättä toimi. Tällöin on päinvastoin opeteltava syömään alkuun kellon kanssa myös silloin, kun nälän tunnetta ei vielä ole herännyt. Muistathan konsultoida tarvittaessa ammattilaista näissä teemoissa erittäin matalalla kynnyksellä!

Lopuksi vielä kiteytys, jonka toivon inspiroivan myös sinua: ”Food is not rational. Food is culture, habit, craving and identity.” -Jonathan Safran Foer

Facebook
Instagram