Treenaa mieli kesäkuntoon!

Toukokuun alku on koittanut ja moni kesäkunnosta haaveileva on todennäköisesti jo useamman kuukauden tehnyt jonkinlaisia peliliikkeitä ruoan ja/tai liikkumisen saralla saavuttaakseen kesäkunnon. Usein kesäkunnolla tavoitellaan pienempää kehon rasvaprosenttia ja suurempaa lihasmassaa ja -erottuvuutta. Moni pyrkii kesäkunnon tavoittelulla myös rantakuntoon. Toisin sanoen näiden kausikuntojen tarkoituksena on pyrkimys näyttää hyvältä mahdollisimman vähäisissä vaatteissa ja minimoida omaan kehoon liittyviä epävarmuustekijöitä ja ahdistusta.

Tässä kohtaa täytyy kuitenkin olla rehellinen: itse en valmentajana edusta tai valmenna kesäkuntoon tähtäävällä otteella laisinkaan. Olen kuullut lukemattomia kertoja hyvin tiukkaa ruokavaliota ja treeniohjelmaa noudattavien suusta lausahduksia siitä, miten juhannukseen lasketaan päiviä ja jopa tunteja, koska sitten saa vihdoin syödä ja juoda. Haaveillaan oluesta ja grillimakkarasta ja jäätelöstä. Puhutaan kaiholla siitä, kuinka sitten ei tarvitse enää kiristellä ja kieltäytyä kaikesta. Ja tässä tämä nurinkurisuus piileekin: pyrkimys terveisiin elintapoihin on ilman muuta hyvä, mutta liika ehdottomuus ja mustavalkoinen ajattelutapa ajaa monet syömään ja kuluttamaan alkoholia kaksin käsin silloin, kun siihen vihdoin antaa itselleen luvan. Usein tästä seuraakin kierre, jossa syksyllä ahdistutaan muuttuneesta kehosta ja pyritään pääsemään kertyneistä kiloista jälleen eroon.

Tällaisella ajattelulla, jossa hyvinvointiin suhtaudutaan kieltävästi, rajoittavasti, kovin mustavalkoisesti ja joko-tai ajatuksin ei edistetä sinun kykyäsi luoda itsellesi ja arkeesi kestäviä ja toimivia tapoja voida hyvin. Sellaisia tapoja, jotka kestävät todellista elämää: iloa, juhlia, arkea, stressiä, väsymystä, työkuormitusta, huolia ja murheita. Sillä vasta silloin, kun sinä opit joustamaan, priorisoimaan ja organisoimaan arkeasi sekä kuuntelemaan paremmin mielesi ja kehosi tarpeita, pystyt edistämään niin mielesi kuin kehosi hyvinvointia myös arjen ja elämän myllerrysten keskellä. Tällöin uutta elämää ja ryhtiliikettä ei tarvitsisi aloittaa aina maanantaisin ja pyhien jälkeen. Kuulostaa ainakin minun korvaan aika mahtavalta, vai mitä tuumaat?

Näistä syistä en yksinkertaisesti suostu enkä halua valmentaa sinua kesäkuntoon. Koska minä haluan, että pysyt tasapainoisessa ja hyvinvoivassa kunnossa vuodenajasta riippumatta. Mutta tästä huolimatta haluan antaa sinulle muutaman vinkin siihen, miten voit välttyä valtamedian dieettiuutisoinnilta ja houkutuksilta tarttua ihmeitä lupaaviin pikadieetteihin. Haluan, että tänä vuonna otat tavoitteeksesi treenata mielesi niin tiukkaan kesäkuntoon, että pystyt vastustamaan kaikkia sellaisia ratkaisuja, jotka eivät tee sinulle hyvää! Ja nämä vinkit tulevat tässä:

  • Sovi itsesi kanssa, että tänä kesänä yksikään ruoka, herkku tai juoma ei ole toista pahempi, kielletympi, terveellisempi tai epäterveellisempi. Pyri siis olemaan arvottamatta ruokaa tai ruoka-aineita millään tavalla.
  • Salli itsesi syödä silloin, kun on nälkä. Mikäli nälkäsignaalisi menevät helteistä sekaisin ja nälän tunne häviää herkästi, pyri silti ylläpitämään tasaista 4-6 aterian syömisrytmiä. Aseta tarvittaessa puhelimeen muistutus tai päätä etukäteen päivääsi sopivat ruoka-ajat.
  • Ylläpidä jonkinlaista liikettä, puuhastelua, liikkumista tai harrastusta myös lomalla. Lomaliikkumisen ei tarvitse olla HIIT-treeni tai kuntosalilla hikoilemista, vaan se voi tarkoittaa vaikkapa ruohon leikkuuta, mattojen pesuja, ulkoleikkejä lasten kanssa tai halkojen hakkuuta mökillä. Kehosi on luotu liikkumaan. Ylläpitämällä arjen hyötyliikuntaa autat kehoasi ylläpitämään mm. normaalia ruoansulatusta ja vireystilaa, mikä taas edesauttaa voimavarojesi säilymistä ja edistää mielen hyvinvointia.
  • Oli kehosi minkä näköinen tai kuntoinen hyvänsä, olet oikeutettu käyttämään juuri sellaisia vaatteita ja uima-asuja kuin haluat. Sinulla on yhtä suuri oikeus oleilla rannalla tai uimahallissa bikineissä tai hihattomassa kesämekossa juhannuksena kuin kenellä tahansa muulla.
  • Anna kaikille kehoille (myös omallesi) kehorauha. Tarkastele, onko sinulla taipumusta mollata tai kritisoida omaa tai toisten kehoa. Puutu negatiiviseen kehopuheeseen ja toisten kehojen arvosteluun. Kukaan ei hyödy siitä, että ringissä puristellaan vatsamakkaraa ja kauhistellaan itsekurin puutetta tai syötyjen ruokien määrää.
  • Mikäli huomaat kehosi tai syötyjen ruokien tai juomien tuottavan ahdistusta ja halua kompensoida niitä jollakin tavalla, pysähdy ahdistuksen tunteen äärelle ennen kuin toimit. Tunnista tunteen taustalla olevat ajatukset ja uskomukset ja erittele niistä syntyvät tunteet. Kyseenalaista näitä ajatuksia ja uskomuksia: pitävätkö ne oikeasti paikkansa? Mielellä on uskomattoman suuri voima saada sinut uskomaan määrän valheellisia ajatuksia. Haasta siis niitä rohkeasti!
  • Suuntaa ajatuksesi ja huomiosi siihen, mihin kaikkeen kehosi pystyy. Mitkä ovat sellaisia asioita, mitä arvostat itsessäsi ja kehossasi? Niiden ei tarvitse liittyä ulkonäköön millään tavalla. Tätä voit ehdottaa myös niille vatsamakkaroita puristeleville ystäville tai sukulaisille. Suuntaa huomiota hyvään.
  • Hoida mieltäsi sinulle sopivin tavoin: kirjoita päiväkirjaa, juttele ystävän kanssa, nauti hyvästä ruoasta tai herkuista, käy kävelyllä luonnossa, kuuntele lempimusiikkia, meditoi tai venyttele, pulahda uimaan luonnonvesiin, sauno, käy elokuvissa, piirrä, maalaa, leivo tai kokkaa. Tee asioita, jotka tuottavat sinulle iloa ja nautintoa!

Näitä vinkkejä aion myös itse toteuttaa tänä kesänä ahkerasti ja todella toivon, että niistä voi olla apua ja iloa myös sinulle. Lähdetään tähän kesään yhdessä vahvemmin mielin!

Facebook
Instagram